[Kuva: jäkäläistä metsänpohjaa Hailuodossa]

Jäkälä on kuulunut ja kuuluu yhä olennaisena elementtinä Hailuodon luontoon ja maisemaan. Oulun Wiikko-Sanomissa kerrottiin vuonna 1879, kuinka poronjäkälä valkaisee luodon maaperän. Aidon luontaistalouden aikana jäkälää kerättiin jonkin verran lampaiden talviruoaksi. Jäkälä nimittäin sopi yhdessä suolaveden ja perkausjätteiden kanssa tähänkin tarkoitukseen. Jäkälän kerääminen myyntiin alkoi Hailuodossa 1920-luvun lopulla, jolloin saareen saapui muutamia vientiliikkeiden asiamiehiä. Muun muassa Motinin ja Andtbackan vientiliikkeillä oli saaressa työmaita ja poimijoita. Jäkälä pakattiin kerroksittain puulaatikoihin, jotka kuljetettiin ulkomaille menevän tavaran tarkastus- ja lastauspaikoille. Hailuotolainen jäkälä oli hyvässä maineessa rehevän latvuksensa ja puhtaan keräystapansa ansiosta. Jäkälän nostaminen ajoittui syksyn sadeilmoihin, sillä kuivalla ilmalla kasvi mureni arvottomaksi ja myös kasvualusta kärsi. Työ oli sateiden vuoksi epämukavaa, mutta erittäin tuottoisaa. Ahkeroinnista maksettiin poimittujen kerrosten eli varvien perusteella. Hailuodon ensimmäisiä asiamiehiä olivat Jaakko Tuhkanen, Sakari Kilpinen ja Jaakko Marjaniemi.

Jäkälän tie markkinoille kulki vielä toisen maailmansodan jälkeenkin kostean tavaran kuljetuksina. Koristetarkoituksiin sopivan jäkälän kysynnän lisääntyessä viejät omaksuivat vähitellen jäkälän kuljetuksen kuivana. Tämän tavan otti ensimmäisenä käyttöön Andtbackan liike. Vuoden 1960 seutuvilla ryhdyttiin jäkäläalueiden kasteluun, mikä mahdollisti poiminnan pitkin kesää ja teki työolosuhteista entistä mukavammat. Kilpailun kiristyessä ”Luovon kulta” ja ”Hailuodon hopia” – tavaramerkkeinään pöyheä hopealatva ja harmaa puhtaus – nousivat entistä arvostetummiksi tuotteiksi. Jäkälän nosto laajeni samalla teollisuuden alkutuotannoksi. Vientiliikkeillä oli saaressa omat valtuutettunsa, työnjohtajansa eli jäkäläpomonsa, jotka järjestivät jäkälämaiden vuokrauksen, palkkasivat poimijat, valvoivat kuivatukset ja hoitivat jäkälämaiden kastelun yms.

Vedenhankinnan turvaamiseksi jouduttiin joskus vetämään hyvinkin pitkiä linjoja metalli- tai muoviputkilla. Traktorikäyttöisen pumpun voimalla vesi ohjattiin niitä pitkin jäkälän kasvumaille. Puhtaan ja kuivan vientitavaran käsitteleminen edellytti vähintäänkin jonkinlaista kuivaamokatosta. Pienten tilojen omistajat saattoivat nostaa jäkälää omissa metsissään vanhalla menetelmällä eli keräämällä kesäsateen kastelemissa metsissä jäkälää laatikoihin, jotka toimitettiin välitysliikkeille.

Jäkälänpoiminnan suuresta taloudellisesta merkityksestä Hailuodolle kertoo se, että J. L. Suomela arvioi vielä 1970-luvulla, että peräti kolmasosa kunnan kaikista verotuloista kertyi jäkälänpoimintaan liittyvistä tuloista. Huippuvuotena 1972 saarelta lähtikin lähinnä kohti Keski-Euroopan hautausmaita yli 500 000 kartonkia jäkälää. Tuolloin poimijoita oli jopa satoja. Heidän joukossaan oli paljon koululaisia. Poiminta oli urakkatyötä, ja päiväsuoritukset vaihtelivat 30:stä 60 laatikkoon. Oulun yliopistolla oli Marjaniemessä koekenttä, jossa tutkittiin jäkälän uudistumisen edellytyksiä.

1900-luvun loppuvuosikymmeninä markkinat muuttuivat nopeasti ja tuotannon oli pakko sopeutua muutoksiin. 2000-luvun alkuun tultaessa poimitun jäkälän määrä oli pudonnut noin kuudennekseen em. huippuluvusta. Vuonna 1985 perustetun hailuotolaisen Polar-Moos Oy:n päätuote on raaka-ainejäkälä ja päämarkkina-aluetta saksankielinen Keski-Eurooppa ja Yhdysvallat. Viennin osuus yrityksen noin kahden miljoonan euron liikevaihdosta nousee noin 90 prosenttiin. Virossa toimiva tytäryhtiö Polar-Deko Oü tuottaa mm. valmiita jäkäläkoristeita. Polar-Moos Oy:n poiminta Hailuodossa on valikoivaa, eli ainoastaan täysikasvuinen ja kaunismuotoinen jäkälä poimitaan. Tällainen jäkälämaton harvennus takaa, että samalla alueella voidaan poimia 5–8 vuoden välein. Yrityksen päätuote palleroporonjäkälä on taloudellisesti merkittävin jäkälälaji Pohjoismaissa. Sitä käytetään pääasiassa hautausmaafloristiikassa, värjättynä kuivakukkafloristiikassa sekä maisema- ja pienoisrautatiekoristelussa. Harmaaporonjäkälää käytetään muun muassa homeopaattisena lääkeaineena ja isohirvenjäkälää luonnonlääkkeenä, joka auttaa kurkun käheyden poistamisessa.

Jäkälää tuotetaan myös Norjassa, Venäjällä ja Ruotsissa, jossa ovat suomalaisyritysten pahimmat kilpailijat. Suomen paras jäkälävyöhyke ulottuu Manamansalosta Rokuan kautta Hailuotoon. Poiminta on yhä käsityötä, joten palkkakustannukset muodostuvat suuriksi. Poimintakausi kestää nykyisin toukokuusta syyskuulle, ja poimijoita on ollut viime vuosina myös Virosta ja Venäjältä. Jäkälä kuivataan puisissa keruulaatikoissa, joista se siirretään levyinä pahvisiin kuljetuslaatikoihin. Suomalaisen jäkälänpoiminnan tulevaisuuden yllä on monia uhkaavia pilviä. Koristemarkkinoille on tullut viime vuosina uusia materiaaleja. Kaukoidän tuonti vaikuttaa myös alan kannattavuuteen.

Lähdeluettelo

  • Muistiinpanoja Hailuodon pitäjäästä – Oulun Wiikko-Sanomia 23.8.1879
  • J. L. Suomela, Hailuoto – kotiseutumme. Oulu 1969
  • J. L. Suomela, Hailuoto III. Oulu 1979
  • Elina Kervinen, Hailuodon jäkälällä suotuisa kesä – Kaleva 19.7.2004
  • Petri Hakkarainen, Jäkälän vienti pudonnut kuudesosaan huippuajoista – Kaleva 18.8.2006
  • Polar-Moos Oy – http://www.polar-moos.fi/ – luettu 20.2.2007.