G. R. Holmqvist oli asunut Myllyojalla poikamiehenä mielestään ainakin riittävän kauan. Nyt hänen ”unennäön kohteensa” Katarina oli menettänyt puolisonsa. Edellä on jo käynyt ilmi, että Katarinakin laski Gustafin perheystäväkseen ja jonkinlaiseksi luottomiehekseen. Tästä oli lyhyt askel pitemmälle: he päättivät mennä naimisiin. Ja Gustaf tarvitsi heille yhteisen asunnon. Varmaa on, ettei aivan pieni talo riittänyt: tilaa tarvittiin jo ”myötäjäislapsille”. Lisäksi Holmqvist oli päättänyt silloiseen virkamiestapaan aloittaa myös maanviljelyksen.

Tilanne sattui juuri silloin 1870 olemaan erityisen suotuisa Gustafin ja Katarinan hankkeelle. Edvard Sandman oli muuttamassa uuteen virkapaikkaansa Ouluun ja tarvitsi ostajan Onnelalle ja sen maille. Gustaf Holmqvist taas halusi juuri niitä. Kerrankin edut kävivät yksiin. Onnelan iso salikaan ei haitannut, sillä Holmqvist oli hänkin musiikkimiehiä. Tiedossa ei ole, antoiko jo Sandman talolle Onnelan nimen, mutta viimeistään sen teki Holmqvist.

Kauppakirja tehtiin maaliskuun 7. päivänä 1870. Holmqvist sai tilan haltuunsa 15 600 markan kauppahinnasta. Hinta oli lähes nelinkertainen esimerkiksi Tialan perunkirja-arvoon verrattuna. Kumminkin Tialan pinta-ala oli moninkertainen verrattuna Onnelaan. Kaupantekohetkellä Holmqvistin ei tarvinnut maksaa mitään, mutta koko kauppahinta – paitsi tilaan kiinnitettyä lainaa 1 600 mk raahelaiselle kauppias L. M. Loneliukselle – oli maksettava vuoden loppuun mennessä. Ostaja sai heti pääsyn kiinteistöön, mutta se vapautuisi kokonaan kesäkuun 1. päivänä. Sandman pidätti itselleen oikeuden saada tulevasta sadosta vähintään 4 tynnyriä viljaa ja 10 tynnyriä perunoita.

Voisi luulla, että Holmqvist, joka oli ollut jo vuodesta 1860 hyväpalkkaisessa virassa, olisi pystynyt maksamaan ison osan kauppahinnasta säästöistään. Näin ei kuitenkaan ollut. Tarvittiin maksujärjestelyjä. Holmqvist kävi toimeen ripeästi. Hän sai lainhuudon tilaansa jo kolmen viikon kuluttua kevätkäräjillä. Ajan tavan mukaan se oli julkistettava käräjähuoneen oveen kiinnitetyllä tiedotuksella sekä kuulutettava kaikissa käräjäkunnan kirkoissa. Se kuvaa hyvin silloista tiedonvälitystä. Samoin siinä näkyy hengellisen ja maallisen hallinnon kiinteä yhteys. Holmqvist sai luultavasti jo ennalta sovitun kiinnelainan 12 000 mk oululaiselta maasihteeri ja ritari Konstantin Hildeniltä. Tila oli näin kiinnitetty lähes täydestä arvostaan. Hilden ei siksi tyytynytkään tavanomaiseen kiinnelainaan, vaan Holmqvist joutui antamaan hänelle oikeuden nostaa suoraan kuvernöörinkansliasta joka toisen erän hänen neljästi vuodessa maksettavasta palkastaan. Näin kertyi vuodessa noin 1 500 mk lainan kuoletuksiin ja korkoihin. Tämäkään ei sijoituksestaan tarkalle ritarille riittänyt. Tarvittiin vielä neljän henkilön takaus. Kukaan heistä ei ollut Haapavedeltä. Merkittävin oli tilan- ja myllynomistaja Henr. Sjöberg Vesikoskelta. Hän esiintyy myöhemminkin Onnelan vaiheissa.

[Kuva: Onnela]
Luultavasti vanhin kuva Onnelasta sellaisena kuin Holmqvist sen Sandmanilta osti. Huomattavin muutos myöhempään verrattuna on järvenpuoleisen parvekkeen ja sen kautta puutarhaan johtavien portaitten puuttuminen. Kenties lehmihaka (tai kasvimaa) ulottuivat tuolloin aina Onnelan järvenpuoleiseen seinään asti.

Miten suuri Onnelan tila oli, kun Holmqvist sen Sandmanilta osti? Kun tätä Eliniltä kysyttiin, hän käytti tietolähteenään kirjaa Maatilat Oulun läänissä (WSOY 1933), jolloin alkuperäinen tila oli huomattavasti pienentynyt ja se kuului Koskelan suvulle. Vähimmäiskuvan Onnela-Pirkolasta luvut antanevat: ”Pinta-ala 109,5 ha. Erotettu 15 tilaa (yht. 43,84 ha). Puutarhaa 0,5 ha, peltoa 22,4 ha, luonnonniittyjä 22,4 ha, metsämaata 50,96 ha ja joutomaata 13,04 ha.” Kun erotetut tilat lisätään kokonaisalaan, kooksi tulee noin 150 ha. Todennäköisesti Holmqvistin ostama ala oli kuitenkin huomattavasti suurempi.

Tässä on ajatuksen paikka. Olivathan kaikkien haapavetisten tuoreessa ja katkerassa muistissa 1860-luvun hirmuiset katovuodet. Nekään eivät olleet murtaneet Holmqvistin lujaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Hän uskaltautui selvään uhkayritykseen. Sen oli ymmärtänyt erityisen hyvin maasihteeri ja ritari Hilden, eikä hänen tarvinnutkaan sijoitustaan katua.

Häitä ja hautajaiset Onnelassa

Gustaf Robert Holmqvist ja Katarina Fredrika Laurin, s. Lindström, vihittiin marraskuussa 1871 todennäköisesti morsiamen äidin kotona Tialassa. Ja varmana voi pitää, että läsnä olivat ainakin morsiamen kuusi lasta silloin 15-vuotias tuleva isoäitini Jenny lapsikatraan vanhimpana sekä morsiamen äiti Eleonora. Katarina sai jo toiseen kertaan vaihtaa sukunimeään, mutta lasten sukunimeksi jäi Laurin. Katarina ”Kaunis Leski” sai ajan mittaan myös uuden puhuttelunimen: hänestä tuli ”mamma Karin”.

Onnelan elämästä 70-luvulla on säilynyt kirjallisia muistikuvia vain Eliniltä, joka oli ensimmäinen Gustafin ja Katarinan lapsista ja syntynyt 1873. Äidistään Elin kirjoitti: ”Mamma Karin oli hyvin herttainen. Hyvä talonemäntä ja lasten äiti, aina työssä kiinni. Onnela oli siihen aikaan melko suuri. En tietenkään voi sanoa hehtaarimäärää, vaan oli se melko suuri ala metsänrajasta rantaan saakka. Lehmiä oli yli 20 ja 5 hevosta. Siis tarvittiin paljon palvelioita.”

”Luonteeltaan mamma oli hyvin rauhallinen. En muista hänen koskaan suuttuneen. Ulkonäöltään hän oli hauskan näköinen. Tumma kihara tukka. Lempeät silmät tumman siniset, kasvojen väri kaunis. Vartaloltaan samanlainen kuin Jenny. Minusta tuntuu, että kaikki valokuvat ovat epäonnistuneita hänestä.” – Näitä valokuvia ei ole säilynyt. ”Papan ja mamman avioliitto oli hyvin onnellinen”.

Mamma Karin kuoli aivohalvaukseen vain 49-vuotiaana marraskuun 1. päivänä 1883. Elin oli silloin jo 10-vuotias, joten hänellä oli omia muistikuvia äitinsä hautajaisista: ”Mamman hautajaistilaisuus oli hyvin juhlallinen. Kun kuoleman tapaus sattui perheessä, täytyi ruumis arkku valmistaa kotona. Se oli minusta kovin järkyttävää, kun kirstu kannettiin saliin ja meidän ystäviä tuli sitä sitten verhoamaan mustalla vaatteella. Ruumis vaatteet ommeltiin hienosta valkoisista vaatteista ja koristettiin pitsillä. Hautajaistilaisuuteen laitettiin suuri havu maja johon arkku kannettiin. Arkun kansi piti olla auki kunnes lähdettiin. Mamma oli hyvin kaunis kun hän makasi kirstussaan. Kun hän kuoli niin äkkiä (aivohalvaukseen) ei hän ollut yhtään muuttunut kun hän makasi niin kuin olisi nukkunut”.

Myös häitä, ilon juhlia, vietettiin Onnelassa. Elinin ollessa viisivuotias (1878) Onnelassa vietettiin hänen sisarpuolensa Jennyn häitä. Kuvaus on eräänlainen helmi, sillä se kertonee yleisestikin, miten varakkaassa virkamiesperheessä silloin häitä vietettiin.

”Kun Jenny meni kihloihin, tuli hän kotiin myyniä (kapioita) ompelemaan. Oulusta tilattiin ompelia joka ompeli morsiuspuvun sekä meille kaikille muillekin juhlavaatteet. Kankaita kudottiin ja kaikki talon naiset ompelivat. Muistan, että minulla oli tummanpunainen puku samettinauhoilla koristettu ja Aarnolla samanlainen kolttu. Mamma Karin oli siihen aikaan terve ja reipas. Häätilaisuudesta muistan, että morsian puettiin yläkerrassa josta hän tuli morsius tyttöjen ja poikien saattamana joilla kaikilla oli kynttilät kädessä. Seisoimme Aarnon kanssa eteisen oven edessä ja Aarno istahti tuolille, joka oli minusta hirmuinen blaski (kömmähdys). Kaikki tämä kirjoitus ei kuulu tähän vaan en voinut olla kirjoittamatta kun tämä tuli niin elävästi mieleen.” Innostuessaan Elin kertoo toisenkin sisarpuolensa Alman häistä ja käyttää välillä äidinkieltäänkin: ”Alman häät (8.4.84) olivat suunnilleen samanlaiset kuin Jennyn. Alman myyniä oli eräs hänen hyvä ystävättärensä ompelemassa Ina Rönnholm. Nimismies Björndal rakastui häneen ja heidän häät vietettiin täällä Onnelassa. Meidän serkkumme Fanny Frimanin ja Sanomalehden toimittaja Heikki Sariolan häät vietettiin… kohta Alman häitten jälkeen. Pappa Friman ei tykännyt tästä avioliitosta ja sen vuoksi pidettiin häät meillä…”

[Kuva: Jenny Heikel]
Jenny Heikel, s. Laurin (1856-1933) oli Frans Oskar ja Katarina Fredrika Laurinin vanhin lapsi. Haapavedellä syntynyt. Hänestä tuli isoäitini.

”Kaikki häätilaisuudet olivat samanlaisia. – Suurilla tarjottimilla kannettiin kahvia monenlaisen leipeen kanssa. Morsian malja juotiin viinissä ja sitten vielä tarjottiin hääkaramellit (bröllopskonfekt, som beställdes från konditori enkom för tillfället. De voro inneslutna i papper med glansbilder på och en liten vers var instucken i pappret. Herrarna serverades med toddi. Ifall bröllopet var på kvällen serverades sedan soupe med mykky mat som allt tillverkades hemma. Följande dag var andra bröllopsdag och då åts det fin middag. Ofta var det även dans på kvällen)” (hääkaramellit, jotka tilattiin leipomosta vain tätä tilaisuutta varten. Ne olivat paperin sisällä, ja sen päällä oli kiiltokuvia ja pikkuruno. Herroille tarjoiltiin totia. Jos häät olivat illalla, tarjoiltiin sitten illallinen runsaan ruoan kera, joka kaikki valmistettiin kotona. Seuraava päivä oli toinen hääpäivä ja silloin syötiin hieno päivällinen. Usein oli illalla myös tanssia.)

”Viimeiset häät oli Onnelassa Elin Frimanin ja kapteeni Kockin v. 1904 luulisin. Tässä on suurimmat juhlat Onnelassa ”. Elin ei voinut tietää, että minut vihittäisiin Onnelan salissa kesäkuussa 1956.

Myös Esko Saajoranta kertoo iloisista juhlista Onnelassa eläväisesti Haapavesi 1:ssä kirjoituksessaan ”Kirkonkylä elää 1880-lukua…”. Todettakoon, että Saajoranta kuvaa vain virkamiesten juhlia joulusta loppiaiseen.

Holmqvist kunnallismiehenä ja kielikysymys

Ensimmäisessä Haapavesi-kirjassa kunnankirjuri A. E. Toivanen kuvaa kunnallista elämää vuodesta 1866 alkaen. Seurakunnan talonpoikaissäädyssä oli vain ani harvoja luku- ja kirjoitustaitoisia henkilöitä. Siksi oli turvauduttava virkamiehiin. Kunnankirjuriksi oli jo saatu Holmqvist, joka oli perinyt toimen kruununvouti Sandmanilta, mutta hänelle tuli muitakin tehtäviä. Hän toimi kuntakokouksen puheenjohtajana peräti 11 vuotta (1876–1888), mutta ei jättänyt muitakaan tehtäviään.

”…G. R. Holmqvist on varsin pitkät ajat ollut myös pitäjän kirjurina hoitaen aivan alkuaikoina köyhäinhoitohallituksen ja myöhemmin kuntakokousten pöytäkirjat j.n.e. On katsottava, että G. R. Holmqvistin pitkäaikainen työ Haapaveden kunnan asioiden hoidossa on ollut varsin vaikuttava ja merkityksellisen suuriarvoinen Haapaveden kunnalle”.

Haapavesi 1:ssä kerrotaan Holmqvistin merkittävästä teosta: ”Haapaveden kunnan pöytäkirjat ovat v. 1870–71 ruotsinkielisiä, sitten esiintyy joskus joukossa suomenkielinen, kunnes on seuraava merkintä: ’Tästä alkavat 1873-vuotiset pöytäkirjat, seurattuina 1874, 1875 ja 1876 vuotisilta pöytäkirjoilta, jotka kaikki olivat ruotsin kielellä tähän kirjaan kirjoitetut ja sen tähden tulivat Herra Forstmestari G. R. Holmquistin käskystä Suomenkielellä uudestaan tähän kirjoitetuksi ja ruotsinkielellä pois leikatuksi.’”

Onnelassa minulle kerrottiin useaan kertaan pöytäkirjojen muuttamisesta suomeksi ja sitä pidettiin osoituksena Holmqvistin suomenmielisyydestä. Sitä en pyri kiistämään, mutta taustalla oli kyllä vuoden 1858 asetus, jolla suomea oli määrätty käytettäväksi suomenkielisissä pitäjissä. Itse asiassa Holmqvist korjasi aiemman laiminlyöntinsä. Ehkäpä hän oli tässä vaiheessa oppinut niin hyvin suomea, että korjaamisen varaa oli.

Suomen kielen kirjallinen käyttö näyttää kuitenkin tuottaneen hänelle edelleen vaikeuksia. Sen todistaa hänen vielä niinkin myöhään kuin 1878 Suomen Senaatilta ”alamaisesta hakemuksestaan” saamansa lupa. Senaatin komeasti kirjoitetussa vastauksessa myönnytään siihen, että: ”…hakija vapautetaan velvollisuudesta käyttää virallisissa asiakirjoissa ja virkakirjeissä suomea laajemmin kuin hänen on kuulunut tehdä ennen mainitun asetuksen julkaisemista”.

Mainittu asetus oli annettu edellisenä vuonna, ja siinä oli selvästikin määrätty käytettäväksi suomea enemmän kuin mihin Holmqvistin taidot vielä tuolloin riittivät. Ajankohtaan kuuluu, että lupa myönnettiin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Korkeissa Nimissä ja että allekirjoittajina oli kahdeksan senaattoria. Thyra Holmqvist kertoi, että hänen isänsä oppi kyllä suomen kielen aina Haapaveden murretta myöten. Tästä oli seurauksena, että isä sai ystävikseen paljon kansanmiehiä.

”Kuka käski kuningas-kullan mennä maskeradeihin?”

Onnelassa kotikielenä oli edelleen ruotsi. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että Katarinan ja Gustafin ainoa poika, joka oli syntynyt 1876, sai nimekseen Aarno Robert, siis kahdella A:lla. Tosin virallisissa asiakirjoissa esiintyy myös etunimi Arnold. Ja nuorimmainen eli Thyra (s. 1879) pantiin peräti suomenkieliseen tyttökouluun Ouluun. Holmqvistin kirjaston tärkeimmät kirjat olivat kaikki ruotsinkielisiä, muun muassa Sveriges Rikes Lag 1734, Vänrikki Stoolin tarinat ja iso ja painava Maailmankartasto. Lakikirjan reunoihin Holmqvist on tehnyt lyijykynällä vieläkin luettavissa olevia merkintöjä vuoden 1863 säätyvaltiopäivillä tai niiden jälkeen tehdyistä muutoksista.

Tietenkin Onnelassa ainakin jotkut seurasivat tarkoin Ruotsin kuningasperheen elämää. Kun tuli puhe Kustaa III:sta, ”mummo sanoi: Kuka käski kuningas-kullan mennä maskeradeihin”, minulle kerrottiin. Kuka oli tuo mummo, joka oli niin murheissaan kuningas-kullan kuolemasta ja joka taisi pitää naamiaisia jollain tavoin synnillisinä? Minulla on kaksikin ehdokasta. Toinen on Gustaf Holmqvistin äiti Klara, ”joka ajan tavan mukaan haettiin Turusta hevosella”, kuten Elin kertoi. Hevonen tai hevoset olivat tietysti Onnelasta, ja hakijana oli (varmaan kuskien lisäksi) Katarinan tytär Alma. Mukanaan mummo toi ainakin leveän keinutuolinsa, joka on nykyisin kotiseutumuseossa. Varmaan hevosia oli ainakin kaksi. Mummo eli Onnelassa monta vuotta. Elin muisti hyvin, ”miten mummo oli ystävällinen ja että hänellä oli aina karamelleja, joita hän antoi minulle”.

Toinen mummoehdokkaani on mamma Karinin äiti eli ”Tialan mummo”. Hän oli Eleonora Emanuelintytär Lindström, s. Salmenius, Kälviän kirkkoherran tytär.

Elin kirjoittaa hänestä näin: ”Tialan mummo. S. 1811, k. 1891 Haapavedellä. Lindströmin perhe asui täällä kirkolla Rautio-nimisessä talossa joka sijaitsi siinä missä opiston päärakennus nyt on. En tiedä, paljonko maata siihen kuului. Minun lapsuusaikana oli rakennuksesta vähän vielä jäljellä. Siinä oli kaksi suurta salia (ritsalen och salen för herrskapet själv eli piirustussali ja sali herrasväelle itselleen ja 4 huonetta + keittiö). Mummo oli innostunut puutarhanhoitoon ja toi Kälviän pappilasta ensimmäiset Perenna kasvit Haapavedelle. Puista on vielä jälellä muutama tuomi ja vanhoja ruusupensaita (siis n. 1948). Isonjaon aikana oli isoisällä (maanmittari Gustaf Lindström) maanmittareita apulaisina, jotka asuivat siellä ja niin ollen oli mummolla suuri perhe. Kerrottiin, että mummu kesäisin joi joka aamu aamukahvit ja nautti siitä kauniista näköalasta järvelle päin. Milloin sitten Tiala ostettiin ei tiedetä.” – Tämä tapahtui jo 1858. Sitten seurasi omistajanvaihdoksia 1890-luvun alussa, kunnes euralainen Iisakki (Isak) Vahe osti sen 1895.

Tialan mummosta minulle kerrottiin Onnelassa, että hän oli hyvin aamuvirkku. Hän oli aamuisin jo viiden aikaan valveilla ja herätteli palvelijoita työhön. Ajattelin, että palvelijat, joista monet olivat vielä keskenkasvuisia tyttöjä, olisivat varmasti halunneet nukkua pitempään ainakin syksyn ja talven synkkinä aamuina. Varhainen aamuherätys oli silloin tapana.

”Vaillinki”

Mutta palataanpa hetkeksi Holmqvistin kunnalliseen uraan, koska muuan olennainen seikka jäi Toivaselta mainitsematta. Hänen on täytynyt se tietää, mutta kenties omaa traagista kohtaloaan ennakoiden hän ei ole sitä lainkaan käsitellyt. Näin kertoo Haapaveden kunnallisesta elämästä Haapavesi 2:

”Kirjurin toiminta ei supistunut pelkästään apumiehenä oloon, sillä G. R. Holmqvist velvoitettiin tämän ohella hoitamaan myös kaikkia kunnan tilejä.

Rahavarainhoito ja tilinteko samoin kuin koko taloudenhoito oli vaikea tehtävä talonpoikaisille luottamusmiehille. Erityisen vaikeaa se oli siksi, että kunnan talous hoidettiin erillisten kassojen mukaan ja jokaisesta oli erikseen tehtävä tilit. Kun kassoista jouduttiin usein lainaamaan toisiin kassoihin, tilit saattoivat helposti mennä sekaisin. Rahastonhoitajien täytyikin antaa takaus heille uskotuista varoista. Tämä järjestelmä toimi kuitenkin ainakin kohtuullisen hyvin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, joka tapahtui Holmqvistin hoitaessa tilejä.

...ainoa suurehko kassavaillinki sattui pitkäaikaisen kirjurin ja kuntakokouksen esimiehen G. R. Holmqvistin hoitaessa kunnan kassoja. Hänen haltuunsa uskotuista varoista puuttui vuonna 1872 peräti 4 272 mk 74 penniä. Takaisinmaksu sovittiin tapahtuvaksi vuosien 1873–1874 vaihteessa siten, että Holmqvist maksaisi 2 000 mk rahana ja 50 tynnyriä viljaa. Loput maksettaisiin tätä varten annettavalla lainalla. Holmqvistin suhteen tunnutaan ollen erityisen pitkämielisiä, sillä vielä 1905 kuntakokous kovisteli häntä hankkimaan puuttuvan kiinnityksen jäljellä olevaa 3 339 markan 44 pennin lainaerää varten.”

Myöhemmät tiedot osoittavat, että mainittu ”kovistelu” ei voinut koskea samaa lainaa.

Huolimatta vaillingista myös Haapavesi 2 antaa Holmqvistille tunnustusta: ”Metsänhoitaja G. R. Holmqvistin suorittama työ oli suuri uhraus Haapaveden kunnalliselämälle. Hänet valittiin kunnan kirjuriksi jo vuonna 1867, ja tätä tehtävää hän hoiti aina vuoteen 1898 saakka.”

Vaillinkiasiasta minulle kerrottiin Onnelassa siten, että sellainen oli todella tapahtunut. Holmqvist kielsi käyttäneensä itse puuttuvia varoja, mutta koska hän oli kumminkin niistä vastuussa, hän ilmoitti maksavansa ne.