[Kuva: Maisema Ylipäästä]
Maisema Ylipäästä.

Ylipään koulun kohdalla Muinais-Päijänteen vedet kohtasivat voittamattoman vastuksen, mahtava virta törmäsi kallioihin. Nykyisen Lemmensillan luona on käynyt kova pauhina, kun vesimassa ryöppysi kovalla voimallaan pohjalla olevan kalliokielekkeen ylitse alla olevaan suvantoon. Pyörre synnytti syvän lahden ja jatkoi kalliojyrkännettä vasten pärskien matkaansa väljemmille paikoille. Ylipäänjärvi syöpyi kahdentuhannen vuoden aikana nykyiseen muotoonsa.

Mahtava kivikauden vesireitti on nykyisin kesytetty. Hautaperän allas ja siinä oleva Hinkuan voimalaitos säännöstelevät veden juoksutusta. Ei edes keväällä tunneta tulvia. Vielä 1940-luvulla keväisellä joella oli elämää. Tukkilaiset tulivat kuin muuttolinnut värittämään kylän elämää. ”Lemmensillan alapuolella oleva Lahenlahti tukittiin puomilla ja tukit menivät vauhdillaan Lahenvuoren jyrkkää kallioseinää vasten kolistellen Ahon talon rantaan asti”, kertoo Lahden talossa asuva entinen uittomies Armas Savikko. ”Ylipäässä yhtyivät Hinkuanjoen ja Lohijoen uitot. Toisinaan vedessä oli puuta suuriakin määriä. Ensimmäisiä uittoja järjesti Juselius, mutta myöhemmin uitettiin sekaisin monenkin puutavarayhtiön puita. Uittomiehille työ oli rankkaa mutta rahakasta. Palkka ei ollut iso, mutta ympäripyöreinä päivinä tuli tunteja paljon”.

Armas Savikko kertoo talonsa alapuolella olevan lahden olevan kahdenkymmenen metrin syvyisen. Sen alapuolella olevan Lahenvuoren jyrkänne puolestaan nousee ainakin 20 metrin korkeuteen veden pinnasta. Vuorelta joskus järveen hypänneen vasikan selviäminen hengissä on karjalahdenrantasista edelleen ihme.

Ylipään koulupiiriin kuuluva osa Karjalahdenrantaa on tieolojen suhteen saanut nauttia Karjalahden ökytalon teistä ja lähellä olevasta Haapajärvi–Köyhänperä-maantiestä. Vesillä tuskin on paljon liikuttu.

Kivikauden vesireitti on puolestaan ollut ylipääläisille merkittävä kulkuväylä jo ennen 1920-luvulla alkaneita uittoja. Kivikautiset ja Haapajärven ensimmäisten asukkaiden asuinpaikat sekä lukuisat tervahaudat panevat päättelemään, että vesitietä on käytetty kulkemiseen. Entinen kylätie Kuonanjoessa olevine kahluupaikkoineen ei ollut kaikkiin kuljetuksiin kelvollinen ainakaan kesällä. Järven rantaan kuljetaan Kankaanpään maantieltä Ylipäässä nykyisin yksityisteitä pitkin, jotka koulun tiestä alajuoksulle päin ovat Rintalankuja, Ahonpuhto, Notko, Notkonperä, Ojaharju, Keskitalo ja Herralanranta.

Tukkilauttoja ja korttipeliä

Ylipään puolella järveä ei ole elossa montakaan uittotyöhön osallistunutta miestä. Aarne Isoherranen kertoo uittomiesten majailleen Ahon talossa sekä kotitalossaan Notkossa. Ahon suuressa päärakennuksessa oli tilaa, vaikka tupa oli välillä vuokrattuna Ylipään nuorisoseuran toimitaloksi. ”Kyllä sitä Ahon rannassa lyötiin toisinaan korttia päiväkaupalla, pelaaminen kun oli kortteeritaloissa kielletty. Minäkin olin usein mukana, kun talojen isännät pantiin töistä pois heti kun isolle joelle päästiin. Aikaa tapettiin ulkosalla kun sattui olemaan vasta- tai sivutuulta, ettei tukkilauttoja Ylipäänjärvellä voitu vetää. Monesti tuuli tyyntyi yöksi ja silloin keluveneellä vedettiin lauttoja ja hanuri soi veneessä”, muistelee Aarne Isoherranen.

Uitossa työnjohtajana monet vuodet ollut Mikko Korkeakoski vahvistaa edellisten kertomukset uitosta. Puutavara puomitettiin Ahon rannassa, vedettiin keluveneellä lähelle Rauman siltaa ja laskettiin vapaaksi. ”Hankalinta Ylipäänjärvellä oli, että melkein joka kevät uittoa haittasi itätuuli. Jos lautta pääsi ajautumaan Karjalahden rantaan, ei sitä tahtonut saada sieltä millään liikkeelle. Puomilenkeilla tukeista sidotuilla ’kopukoilla’ yritettiin lauttaa painattaa vastatuuleen siellä missä keksit ulottuivat pohjaan.”

Raumankosken alapuolella puutavara ”sortteerattiin” eli lajiteltiin. Haapajärven sahalle menevät puut työnnettiin omaan lauttaansa, Pyhäsalmen sahan omaansa ja Santaholman omaansa. Veräjiä oli niin monta kuin yhteisuitossa olleita puutavarayhtiöitä. Haapajärven saha sai omat puunsa, ja Pyhäsalmeen menevät puut nostettiin sahan vieressä olevassa satamassa rautatievaunuihin. Santaholmalle Kalajoelle menevät puut vedettiin Haapajärven ylitse lauttana, päästettiin Jaakolankoskella irralleen, otettiin uudelleen puomin sisään Kortejärvellä ja viimeksi Nivalan Pidisjärvellä.

Uitto ei aina sujunut yhteisymmärryksessä. Matti Oravakangas muistaa yhden uiton, jonka takia työnjohtajat riitelivät kolme pitkää päivää Oravakankaan tuvassa. Puutavaraliikettä pitänyt Pekka Närhi olisi purkanut kiviseen Kuonanjoen koskeen tukeista rakennuttamansa ohjarit pois, ennen kuin Santaholma Oy on puunsa uittanut. Santaholman työnjohtaja Antti Jagobstad ei antanut periksi, koska vesi oli vaarassa loppua. Lopulta haettiin nimismies riitaa ratkaisemaan, ja Närhi-Pekka joutui antamaan periksi.

Karjalahti oli ökytalo

[Kuva: Karjalahti]
Karjalahti. Kuvalähde: HKSA.

Karjalahdenranta on saanut nimensä Ylipäänjärven rantatörmällä olevasta talosta, joka Haapajärven kotiseutuhistoriaa ajatellen on erittäin merkittävä. Jo vuonna 1610 itsenäiseksi tilaksi muodostettu Karjalahti on Haapajärven vanhimpia taloja. Talon isäntä Mikko Karjalahti (1820–1894) oli paikkakunnan merkkimiehiä. Hän oli Haapajärven vaikuttajia, ökytalon isäntä, rakennusmestari, kirkonrakentaja, kunnallismies ja valtiopäivämies, jonka maine tunnetaan vieläkin. Talon pitoa jatkoi hänen poikansa Juho Karjalahti (1853–1928).

Juhon aikana oli Karjalahden talossa sen historian suurin karja: 50–60 päätä lehmiä. Juho piti myös saha- ja myllylaitosta. Laitos käytti höyryvoimaa. Sillä pyöri kaksi kiviparia ja raamisaha. Syksyllä otettiin laitoksesta voima myös puimakoneeseen. Viljat kuivattiin ennen puintia kahdessa riihessä, muistelee isännän tuntemaan oppinut Armas Savikko.

Juho kyllästyi suuren tilan pitoon, ja niin Karjalahti siirtyi kunnan omistukseen. Juho rakensi vanhuutensa asunnoksi talon Raumankosken partaalle Saareen.

Lisäys 25.10.2010: Karjalahdessa toimi pitkään kunnalliskoti. Nykyään talossa toimii matkailupalveluja tarjoava Karjalahden kartano.