[Kuva: Altaan alle jääneiden tilusten omistajia]
Altaan alle jääneiden tilusten omistajia. Kuvalähde: HKSA.

Hautaperän allashankkeen maita ja rakennuksia luovuttaneiden tai muuta vahinkoa kärsimään joutuvien neuvottelukokous pidettiin torstaina kauppalantalossa. Kokouksessa oli maanomistajien lisäksi vesihallituksen edustajina yli-insinööri Matti Rainio, piiri-insinööri Seppo Saari, diplomi-insinööri Simo Ventonen, insinöörit Juhani Kuusio ja Esa Lilja, sekä TTL:n edustajana toimitusjohtaja Toivo Kukko.

Kokouksessa todettiin yksimielisesti, että 10.4.1968 valtalailla Hautaperän korvaussopimuksiin kirjoitettu indeksipykälä kumoutui ja olisi ko. osalta saatava oikaisu suoritetuksi kaikissa korvauskysymyksissä. Kysymyksessä on oikeutettu oikaisuvaatimus, korvausten suorituksen viivästyttyä verrattain pitkälle sopimusten tekoajasta ja rahanarvon muututtua varsin huomattavasti.

Vesihallituksen edustajien taholta korostettiin, että siellä suhtaudutaan myönteisesti vahingonkärsijäin ehdottamaan oikaisuun. Päätäntävalta tässä asiassa ei ole kuitenkaan vesihallituksen, vaan valtioneuvoston ja eduskunnan, joissa asiaa on aihetta käydä kiirehtimässä nopean ratkaisun saamiseksi.

Vesihallituksen taholta korostettiin myös sitä, että kaikille suoritetaan korvaukset samoin perustein, sekä korvauksen nostaneille, että myöhemmin korvauksensa saaville.

Neuvottelukokouksen avasi Paavo M. Petäjä, toivoen asiassa päästävän nopeasti sellaiseen ratkaisuun, ettei tarvitsisi käyttää ikävää sanaa vahingonkärsijät, vaan korvaukset saataisiin täysimääräisinä. Kokouksen puheenjohtajaksi Valittiin KTL:n hallituksen jäsen Vilho Kotala, ja sihteerinä toimi diplomi-insinööri Simo Ventonen.

KTL:n toimitusjohtaja Toivo Kukko totesi käyttämässään puheenvuorossa Hautaperän allashankkeen olevan sitä luokkaa koko talousalueen huomioiden, ettei allastöitä saisi missään tapauksessa päästä keskeyttämään. Korvauskysymys on pyrittävä hoitamaan nopeasti, sillä tavoin etteivät maata luovuttamaan joutuvat joudu kärsimään vahinkoja, vaan heidän etunsa, on pyrittävä huomioimaan alkuperäisen sopimuksen mukaisesti.

Aikaisemmin lähetettyyn indeksioikaisuanomukseen ei valtioneuvosto ole vielä antanut päätöstä. Kokous päätti lähettää lähetystön kiirehtimään oikaisuvaatimusta valtioneuvostolta, lähetystöön tulee maanomistajien, kauppalan, KTL:n ja vesihallituksen edustajat.

Yli-insinööri Matti Rainio mainitsi Haapajärven neuvottelussa käyttämässään puheenvuorossa seuraavaa:

”Laajojen, useita kymmeniä, jopa satoja maanomistajia koskettavien vesistöhankkeiden vahinkojen sopiminen edellyttää menettelyä, joka takaa ehdottoman tasapuolisuuden eri vahingon kärsijöiden välille. Tästä syystä on vesistöhankkeissa korvaussopimusten teko aina aloitettu valtiota edustavien viranomaisten ja vahingonkärsijöiden tai heidän valitsemansa toimikunnan kesken pidetyllä kokouksella, jossa on sovittu noudatettavasta hintatasosta, indeksisidonnaisuudesta ja, muista sopimuksiin liittyvistä pääperiaatteista tai seikoista. Täten kaikki sopimukset ovat tosiasiallisesti syntyneet sanotussa sopimuskokouksessa siitä huolimatta, että niiden tiloittain tapahtuva yksityiskohtainen tarkistus ja allekirjoittaminen eri syistä kestää varsin kauan.

Hautaperän altaalla edellä sanotun kaltainen sopimuskokous pidettiin 20.3.1968. Korvaussopimusten tilakohtaisen tarkistamisen ja allekirjoittamisen ollessa parhaillaan käynnissä astui 10.4.1968 voimaan laki taloudellisen kehityksen turvaamisesta vuosina 1968–1969, joka sisältää mm. indeksiehtoja koskevia määräyksiä. Kun kaikki Hautaperän korvaussopimukset olivat jo 20.3.1968 eli ennen tätä lakia sovittu sidottaviksi tammikuun 1968 elinkustannusindeksin pistelukuun 205, jatkettiin tehdyn sopimuksen mukaan edelleen tämän ehdon kirjaamista jokaisen vahingonkärsijän sopimukseen. Kaikille osapuolille oli selvää, että sopimusten indeksiehtoa voitiin soveltaa ainoastaan 10.4.1968, eli vakauttamislain voimaantuloon saakka. Samoin se oli selvää kaikille osapuolille, että näin saatettiin kaikki vahingonkärsijät samaan asemaan muiden hankkeiden vahingonkärsijöiden kanssa ajateltaessa vakauttamislakien jälkeistä tilannetta.

Koska ns. valtalaki ei päättynytkään vuoteen 1969, anoivat Haapajärven kauppala ja vahingonkärsijät 8.11.1971 valtioneuvostolta sopimusten indeksiehdon soveltamista myös vakauttamislakien ajalta näissä laeissa olevien poikkeussäännösten nojalla.

Niiden epäoikeudenmukaisuuksien estämiseksi, jotka syntyvät, jos valtalakien voimassaoloaikaa yhä jatketaan, olisi vesihallituksen käsityksen mukaan kaikki korvaukset voitava maksaa mahdollisimman pian, sanoi yli-insinööri Raivio. Tämän takia olemmekin esittäneet, että korvausten maksamiseen olisi ensi tilassa saatava, erillinen määräraha, sillä rakennusmäärärahojen puitteissa korvaussuorituksia ei voida nopeuttaa ja valtalaeista johtuvat vääristymät pahenevat. Edellä sanotusta jo käy ilmi, että sopijapuolet eli vahingonkärsijät ja vesihallitus ovat yhtä mieltä niistä epäoikeudenmukaisuuksista, joita ns. valtalait ovat tässä asiassa aiheuttaneet, huomautti yli-insinööri Raivio.

Muuttamalla anomus riidaksi, ei asiaa saada varmasti oikeudenmukaiseen kuntoon. Se mitä vahingonkärsijöiden oikein aloittamalla anomuslinjalla saadaan aikaan, ei ensi kädessä riipu vesihallituksesta, vaan valtioneuvostosta ja eduskunnasta, mutta vesihallitus voi voimakkaasti tukea oikeudenmukaisuuteen tähtäävää ja hyvin perusteltua anomusta, sanoi yli-insinööri Raivio Pohjanmaan jokisuunnittelutoimistosta.”