Iin Hamina! Tuttu nimi Oulun vanhan polven kauppamaailmalle, yhtä tuttu Pohjanlahden perukan merenkävijöille, tutuin ehkä Iin laajan jokialueen asuvaisille aina itärajan ylimaita myöten.

Omituinen, mielenkiintoinen asumusryhmä.

Kun Iin asemalta olet jokivarren maantietä kolmisen kilometriä ajellut alaspäin, ja saavuttuasi kirkonkylään heittänyt mutkan oikealle, toisen vasemmalle kylän läpi kulkevaa tietä seuraten ja ennättänyt jokisuulle, suuren suistomaan äärelle, joudut yht’äkkiä keskelle kummannäköistä rakennusryhmää, jossa talo taloa tavoittaa, mökki mökin nurkkaa sivuaa. Se on Iin Hamina.

[Kuva: Puodinkoski Haminan yläpuolella. Taustalla Kruununsaari, Iin hautausmaa]
Puodinkoski Haminan yläpuolella. Taustalla Kruununsaari, Iin hautausmaa.
[Kuva: Taka- ja Etukadun yhtymäkohta. Vasemmalla Takakatu]
Taka- ja Etukadun yhtymäkohta. Vasemmalla Takakatu.

Onpahan kuin olisi oikein kaupunkia tähän suvannon rannalle yritetty, mutta saatukin tavaton kaikenkaltaisten rakennusten kokoelma. Kaksi pitkää kujannetta käy ”valtakatuina” rannan suuntaan halki koko rykelmän, joenpuoleinen on Etukatu, toinen Takakatu, ja ”poikkikatuja” on useoita. Takakadun päätteenä näemme kohoavan vanhan valkean kirkon.

Niin lähekkäin ovat valtakadut asettautuneet, että niiden välille vieretysten rakennetut pikkutalot on täytynyt liittää melkein seinä seinää vasten, isommat rakennukset, taikka poikittain käännetyt talot taas ovat yksinään vallanneet koko alan. Ja niin likelle toisiaan ovat talot tahtoneet sijoittautua, että valtakadutkin ovat kavenneet paikoin niin ahtaiksi kujasiksi, jotta hädin tuskin rataspeleillä saattaa lävitse pujottautua. Poikkikadut ovat kapeita portaiden vieritse, nurkkien ympäritse, vajojen seinämitse kierteleviä solia.

Vain matalaa puutaloa, kaikennäköistä on siinä katujen kahtapuolta, tässä pitkittäin, tuossa poikittain, tässä etempänä käytävästä, tuossa aivan kuin tahallaan rappusiaan jalkoihin työntämässä. Siinä on pikku eläjien harmaata pikku hökkeliä, vinoa, kallellista, siinä taas varakkaamman sievempää punaiseksi tai keltaiseksi maalattua asumusta valkeine ikkunapielineen. Joukossa aina nähdään vaihteeksi aittaa, vajaa, latoa, navettaa ja lauta-aitausta. Paraimmat talot näyttävät anastaneen rannan puolen, kun taas Takakadun laita on enimmäkseen ulkosuojilla reunustettu. Ja takana pottupeltojen äärellä ovat haminalaisten saunat sekä riihet.1 Muuan kaksikerroksinen talo tavataan joukossa, vanha harmaa pystyyn laudoitettu korkea tönterö, aikoinaan kauppias Kanasen asuma.

[Kuva: Vanha talo Iin Haminassa]
Vanha talo Iin Haminassa.
[Kuva: Iin Hamina rannan puolelta]
Iin Hamina rannan puolelta.

Ja niinkuin ainakin kaupungissa, nähdään talojen seinillä monenlaatuista ilmoituskilpeä: ”Sekatavaran Kauppa”, ”Ruoka Kauppa”, ”Palkittujen Kenkäin myynti”. Sitten on leipuria, nahkuria, kelloseppää, on valokuvaajakin ja ompelukoneiden asiamies, ”Otavan” kirjojen kaupitsija ja henkivakuuttaja. Vieläpä pelastusarmeijakin on asuntonsa saanut sekä ”Kaleva”-lehti ilmoituskaappinsa ”sähkösanomineen”. Puuttuu vain elävienkuvien näyttämöä.

Ja elämää on kaduilla sekä liikettä.

Talvella jos kylään käyt, näet joka suunnalla kansaa kaikenikäistä sujakoilla iiläissuksillaan liikuskelevan, näet lasta, ukkoa, poikaa, tyttöä, voitpa nähdä joskus iäkkään hyvinvoivan emäntäihmisenkin umpeen tuiskunnutta joen tikkatietä vallan vakavana sivakoilla sujahuttelevan.

Tämmöinen on Iin Hamina nykyään. Mutta ei se aina ole tämmöinen ollut.

Jo vanhoina, vanhoina aikoina asusteli näillä main osaton ja onneton Lapin lapsi. Mutta sitten tuli Etelän eläjä, karkoitti Lapin pois sekä asettui itse taloksi jokivarrelle ja suistamon saarille. Kansaa kun karttui, taloja kun kohosi, saatiin jo kirkkokin Illin suurelle saarelle, keskelle jokea, Haminan yläpuolelle. Kirkko hävisi sodan melskeissä – tuttuja ovat täällä kertomukset muinaisista vainovuosista ja vihavenäläisistä –, ja uusi tehtiin sijaan alemmaksi Kirkkosaarelle. Sekin hävitettiin, ehkä Vesaisen aikuisissa meteleissä, samoin seuraavakin, ja neljännen, joka rakennettiin mantereelle, poltti ukkonen. Samalle sijalle rakennettiin viides kirkko 1694, ja se vielä nytkin on pystyssä.

Papeilla oli ennen asuntonsa Piukkulassa vastapäätä Kirkkosaarta. Ne olivat ihmeolennoita ne sen ajan sielunpaimenet, ainakin muutamat. Niinpä se Jacobus Olaikin, joka vaikutti Iissä 1500-luvun lopulla, oli kerran hukkunut Kärrynväärään, Leppi- ja Kirkkosaaren väliseen väylään ja maannut koko talven jään alla. Mutta kun kevät koitti, ja jäät lähtivät, nousi Jacobus ylös, eli vielä kauan aikaa ja saarnasi myös. Se vain oli papille tehnyt pahaa, kun vedennoutajat olivat kovin kovasti korentoaan jäähän kolautelleet.

Kalanpyynti oli entisajan parhaita elinkeinoja. Joki oli tavattoman rikas vedenviljasta: antoi lohta, taimenta ja siikaa sekä padoilla että jokinuotalla pyydettäessä. Vielä vanhojen miesten muistin aikana on joesta usein saatu yhdellä nuotanvetäisyllä parikin venelastia lohta ja siikaa. Sillä ennen vanhaan se oli venelasti kalamittana. Eikä ollut kala kallista: lohta myötiin hopiaruplalla leiviskä ja siikaleiviskän sai paperiruplalla.2

Ei siis ihme, että heikko ja arka lappalainen ajettiin tiehensä, sillä mitäspä hän lohella ja taimenella ja siialla!

Jo ammoisina aikoina osuivat jokisuulle merenkulkijat Etelän tavaroilla lastattuine laivoineen vaihettamaan tuomisiaan Pohjan puolen tuotteisiin. Joen suistamolle, samoin kuin Kemi-, Tornion- ja Oulujokien suille, sukeutui jo aikaisin tärkeä kauppasatama. Entisaikoina loiskuttelikin meri laineitaan lähempänä nykyistä Haminan seutua, niin että isotkin alukset saattoivat laskea likemmäksi. Silloin oli joen suuri suistomaa paljon saarikkaampi ja moniväyläisempi, mutta sitten ovat uomat umpeutuneet ja saaret liittyneet mantereeseen. Sillä ”vesi kuivaa ja maa kasvaa, ja joen pohja kasvaa, ja merestäkin vesi myötäänsä kuivaa”.

[Kuva: Ukko Iin Haminasta]
Ukko Iin Haminasta.
[Kuva: Talvikuva joelta Haminan alapuolelta]
Talvikuva joelta Haminan alapuolelta.

Entisajan Haminassa, silloin kun nykyiset vaarit vielä olivat ”penikkoina”, siinä viime vuosisadan alkupuoliskolla, oli taloja vain kymmenkunta. Suutari Palamukreenillä oli mökkinsä ja kraatari Vesanterilla oli mökkinsä, samoin Kurtti-Pekalla ja Hällivainajalla. Kylän ”virkailijat”, nilkku Färi-Aappo asui ”färituvassa”3 sekä piiskuri, Näätä-Matti kilstuvassa, jossa vitsottavia vankeja säilytettiin, mutta ”fankiföörari”, Leiston Matti asui Ylipään talossa. Sitten oli Häkvistillä talo ja sen kartanon takana kaakinpuu, jonka luona Näätä-Matti toimitti virkaansa. Olikin Matilla ”rojuutettavia”, kun Ylikiiminkiä ja Kuivanientä myöten lähetettiin asianomaisia hänen käsiteltäväkseen. Ja kirkon alapuolella, missä nyt on vahva kylä, asui tupatöllissä Hanni-Soppa tyttärineen viettäen hauskaa elämää, niin että saatiin aihetta lauluksi asti. Mutta vielä alempana Salonginniemessä oli komea herraskartano, ”Tolopaksi” sanottu, ja siinä vietti kesäänsä ”tuomari Laakmanni”, Akolan omistaja.4 Vieläkin on niemen nokassa tuuheiden koivujen keskellä rapistunut kupoolikattoinen, soikeanpyöreä huvimaja, jossa lienee monet hauskat hetket vietetty.

Sitten myöhemmin kevätmarkkinain vauhtiin päästyä lisääntyi Haminan talomäärä koko joukon, kun Oulun kauppiaat rakennuttivat sinne kukin itselleen oman huoneustonsa, kauppapuodin ja pirtin sisältävän pienen rakennuksen.

[Kuva: Etukadulta]
Etukadulta.
[Kuva: Huvimaja Salonginniemeltä]
Huvimaja Salonginniemeltä.

Jo vuosisatoja on Iin Haminassa joka kesä pidetty suuret markkinat. Entisaikoina vietettiin ne elokuun viime päivinä, mutta sitten 1860-luvulla ruvettiin niitä pitämään keväällä ”kymmenen päivän aikana, jonka Oulun läänin kuvernööri lähemmin määrää”.5 Oli tullut tavaksi alottaa markkinat silloin, kun Pudasjärvi joen keskijuoksulla vapautuu jäistä.6 Tämän tärkeän tapahtuman Pudasjärven nimismies heti ilmoitti läänin kuvernöörille, ja kuvernööri lähetti julistuksen Haminaan. Täällä Kauppilan vanha herrastuomari heti toimitti ”rumpuutuksen” ja laulavalla nenä-äänellä luki asiakirjan, pannen tuon tuostakin ”virallisen” koron sanan lopputavulle: ”Kruunun nimismies Konrat Piilin ilmoituksen mukaan ovat jäät Puasjärvestä lähteneet, eikä ole enää mitään estettää metsäntuotteijen lauttauksellee Oulun läänin kansliassaa”. (Paikanmääräyksenkin laski ukko samaan kyytiin).

Ja silloin sitä alettiin! Nimittäin laskea alas ylimaiden palkki-, tukki- ja tervalauttoja. Eivätkä markkinat kestäneet vain ”kymmenen” päivää, vaan kaksikymmentäkin, jopa joskus kolmekin.

Ensimmäisinä tulla keikuttelivat lähimmät naapurit, Karjalan kylän ja Tannilan lauttamiehet sekä Ranuan peräläiset, sitten liukuivat Livojoen lautat. Sen jälkeen tulla jonotti lautta lautan kintereillä pudasjärveläisiä, ja taivalkoskelainen, hirvaskoskelainen ja pesiöläinen lasketti heti heidän vanavedessään. Mutta viimeiseksi joutuivat vasta Jongun täkäläiset, aina Puolangalta ja Suomussalmelta Näljängän ja Piispajärven kylistä asti. Näillä olikin jo kiirettä, sillä laskuaikaa oli vain kaksikymmentä päivää siitä lukien, kun markkinat oli alettu. Silloin oli jo lohipadot ehditty saada kuntoon eikä enää ollut lupa laskea.

Ja kyllä niitä lauttoja tulikin, väliin yhtämittaisena köytenä kellui perä perää ja ohjasi liuvuntansa kirkon luo suvantoon, Kirkkokosteeseen, johon toisinaan karttui lauttaa aivan kanneksi asti. Siinä oli moninkertaista palkki-, lankku- ja tukkilauttaa, siinä yksinkertaista lauttaa ahdettuna tervatynnyriä täpö täyteen. Parisataakin tukkia oli samassa lautassa, ja tervalautalla oli 70–80, jopa 100:kin tervatynnyriä. Asiantuntija jo heti ensi näkemältä tiesi, miltä ilmoilta mikin lautta oli lähtenyt. Alajuoksun lautat, joilla oli lyhyt matka uitavana, oli vain miten kuten hatarasti hotaistu, mutta etäisten ylimaiden alukset olivat tiiviitä kuin pirtinlattia sekä sen seitsemästi vitsastettuja tarkkaan ja tiukalle. Monasti ne myös, pikku puroissa kun olivat alkumatkansa mutkitelleet, olivat pienimmistä lautoista, kolmesta neljästäkin koottuja.

[Kuva: ”Nuotanperä” Etukadun varrelta]
”Nuotanperä” Etukadun varrelta.
[Kuva: Poikia Iin Haminassa]
Poikia Iin Haminassa.

Koko rintamalla ryntäsivät Oulun ”porvarit” Haminaan lauttoja vastaanottamaan ja kilvan kauppoja tekemään. Siinä oli ”Näälmannia”, ”Franseelia”, ”Kraampäriä”, ”Pentsiiniä” ja ”Pärpuumia”, siinä ”Iikka Felemannia”, ”Pikku-Pyöströmiä”, ”Tuumpäriä” ja ”Engelpäriä”. Tuhansittain ostivat paraimmat paraana aikana palkkeja, tukkeja sekä tervatynnyreitä.7 Mutta hinnat eivät siltä kovin korkeiksi kohonneet, sillä useat ylimaan ukot olivat pitkän talven kuluessa ”melkein jo tervansa ja tukkinsa syöneet”.

Markkinain aikana oli elämä muuten niin hiljaisessa Haminassa oikein elämää. Kirkkokosteessa oli myötäänsä lauttoja, toisia laitettiin merimatkalle, ja toisia tuli yhä tilalle. Yötä päivää – olihan Pohjan valoisa kesä kynnyksellä – häärittiin. Ja kun tuli lauvantai, silloin Hamina vasta oikein vilkastui. Silloin jokirannan eläjät, varsinkin tytöt ja pojat laskivat lauttamiesten matkassa kirkolle pyhäpäivää viettämään. Täytenään olivat lautat pyhäpukuista kansaa, kun ne toinen toisensa jälestä viilettivät alas Helsinginkoskea Kruununsaaren taitse ja ”löivät Kirkkokosteeseen”.

Oululaisten kauppapuodit olivat ”kräämää” täytenään, vaatetta, tupakkaa, kahvia, sokuria ja kaikenlaista rihkamaa. Puotien ympärillä tietysti ylimaalaisia yhtenään liikuskeli kauppoja tehden. Mutta vielä enemmän veti väkeä puoleensa oululaisen leipurin tavaton reentäyteinen ”nisuarkku” eräässä Etukadun poukamassa, ”Nuotanperässä”. Arkun korput ja rinkelit joutuivat vallan sukkelasti liikekannalle. Sitten mentiin ja kaikkein isoimmalla voimalla ”Talakreenskan momman” mökille. Sinne oli momma saapunut markkina-ajaksi liikettään harjoittamaan hänkin. Siellä kun ylimaalainen ja haminalainen toisinaan oikein ”telläs” päänsä täyteen rommia ja viinaa, niin siitä vasta elämää syntyi. Eikä ”Nilikku-fiskaali Pärkikään”, joka asui Salonginniemellä, asiasta suuria välittänyt. Pistäysihän itsekin momman ryypyillä ja sen kun kävellä nilkutteli vain pitkin katuja.

Tärkeä tekijä Haminan markkinahumussa oli myöhemmin oululainen Ojan ukko, entinen ruotuväen soittaja. Hänen eukkonsa myöskenteli kahvia markkinaväelle ja ukko itse klarinetteineen piti huolta kahvilamusiikista. Saipa soittaja kerran aikaan oikein koko ”orkesterinkin”. Joillakuilla ylimaalaisilla oli mukanaan viulu, jolla pitkää jokimatkaansa hauskuttelivat. Näitä viulumiehiä keräsi ukko ympärilleen, keksipä vielä jonkun hanurin vetelijänkin, jopa rumpalinkin, mitä lie saanut. Ja niin ukon johdolla alettiin iloa tuottava yhteissoitto. Mutta Roppi-Elkkaa, joka viksari-pulloineen posetiiviä veivaeli, ei huolittu mukaan, koska ei hän oikein malttanut pysyä tahdissa.

[Kuva: Emäntä Iin Haminasta]
Emäntä Iin Haminasta.

Suurimmat ilot pidettiin pyhäiltoina. Silloin mentiin joukolla vähässä matkassa olevaan Sikalan taloon, jossa pantiin toimeen rajut tanssit Ojan orkesterin soittaessa.

Pari päivää viipyivät ylimaan miehet Haminassa, tekivät kauppansa, saivat lähtiäisiksi joka mies savipiipun, kartuusitötterön ja pitkän pätkän Kokkolan pötkyä. Jalkaisin kahta kättä heittäen kontti selässä lähdettiin taivaltamaan takaisin salomaita kohti.

Sitä myöten kun lautat ja tervat saapuivat, laitettiin niitä matkalle Oulua kohti. Siinä taas alkoi toinen elämä. Saapui jahteja Kemistä, Kellosta, Kuivaniemeltä ja Simosta, ja iiläiset tietysti olivat myös mukana, ja nämä lähtivät tervoja lennättämään Oulun tervahoviin. Niin oli jahteja silloin Pohjan perillä ”niinkuin pörhösiä”. Palkit ja tukit vitsastettiin valtaviin, satoja puita sisältäviin merilauttoihin, joita useampia kytkettiin peräkkäin, ja hyvän tuulen puhaltaessa ”seelattiin” Ouluun. Mutta huonoilla säiliä saatiin lauttoja miesvoimin pitkillä tangoilla kiertää värpätä.

Kolmisen, nelisenkin reilua viikkoa kesti markkinoita. Se oli jo lopun alkua, kun Kiannan peräläiset rupesivat lauttojaan Kirkkokosteeseen laskemaan ja tuohikontti selässä Haminan kadulla astuskelemaan. Tavattiinkin sanoa: ”nyt on jo kohta markkinat lopussa, koska näkyy konttiselkä-ukkoja”.

Niinkuin ne olivatkin. Kun viimeiset kontinkantajat konttipuolensa Haminalle käänsivät ja taipaleelle antautuivat, ei enää vereksiä lauttoja tullut. Ja pian sen jälkeen oululaisetkin sulkivat kauppansa ja toinen toisensa perästä pakenivat pois. Hiljaiseksi kävi jälleen vasta niin vilkas ja elämää uhkuva Hamina. Ei näkynyt enää muita kuin samoja, samoja, aina samoja ja monin kymmenkertaan nähtyjä kasvoja.

Nyt ei kevätmarkkinoitakaan enää pidetä. Ehtyneet ovat entisestään metsät, tervanpoltto tyrehtynyt, puiden lauttaus joutunut yhtiöiden haltuun. Mutta sen nämä markkinat ja niiden tuoma liike aiheuttivat, että eläjiä suuntautui ulompaakin jokisuulle ja lopulta asettui siihen entisten seuraksi asumaankin. Ja niin vähitellen Iin Hamina sukeutui nykyiseksi kymmen-, satamökkiseksi kaupunkimaiseksi yhteiskunnaksi.


  1. Useat saunat olivat ennen jokirannassa. Mutta kun Puodinkoskea perattiin, nousi keväinen tulvavesi Haminan rannassa korkeammalle entistään, jopa niin, jotta jonkun saunankin mukaansa sieppasi. Sattui saunassa juuri olemaan kupparin käsiteltävänä muuan haminalaisukko, kun jääteli ampaisi seinän läpi. Kesken toimitusta täytyi ukonkin sarviselkäisenä vihtahousuna laukata turvallisempaan paikkaan.
  2. Noin 1 mk. 20 p.
  3. Lauttauspaikka oli ennen Haminan luona. Mutta kun kevättulvain aikana siitä oli kovin vaikea päästä ylitse, muutettiin ”färi” sittemmin ylemmäksi Palukkaan.
  4. Laamanni J. C. Antell, elänyt Iissä 1830-luvulla.
  5. Kevätmarkkinoita kyllä pidettiin aikaisemminkin mutta ne eivät olleet ”virallisia”. Syysmarkkinat olivat lohimarkkinoita, kevätmarkkinat metsäntuotteita varten. Iijoki on kesällä niin vähävetinen, että siinä täytyy lauttaus toimittaa kevättulvan aikana.
  6. ”Puasjärvi aukeaa silloin kuin merikin.”
  7. Isoimmat kaupat teki Bergbom.