Antti Hyry, yksi 1950-luvun modernismin esimerkillisimmistä proosakirjailijoista, on kotoisin Kuivaniemeltä Hyryn kylästä. Kuivajokivarren vanha sanonta kuului aikoinaan ”Koskelasta miehiä ja Hyrystä voimaa”. Sanonta lienee pitänyt paikkansa Antti Hyryn isoisän isänkin osalta. Tarina kertoo, että tämä Paksu-Jaakon nimellä tunnettu mies oli kerran Oulun markkinoilla katsellut, kun miehet olivat koettaneet kaikin voimin nostaa lohensuolauspainoa maasta. Hän oli kävellyt paikalle, ottanut painon kumpaankin käteensä ja astellut täyden ympyrän niitä kantaen. Sen jälkeen mies oli kävellyt yhtä tyynesti pois paikalta. Käsiään hän oli kuitenkin pitänyt tiukasti nyrkissä, sillä voimainkoetuksen jälkeen olivat kämmenet vuotaneet verta.

Antti Hyry syntyi 30.10.1931. Hänen kotitalonsa käsitti alun perin vain pirtin ja kamarin, mutta myöhemmin taloa laajennettiin rakentamalla uusi pirtti. Tuolloin Väinö-isä, joka oli kauppias, sai myös kaupalle talosta omat tilansa. Vain muutaman sadan metrin päässä Hyryn kotitalosta sijaitsi vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen talo. Talossa pidetyissä seuroissa kulkivat tuohon aikaan kaikki kyläläiset, muutkin kuin uskovaiset. Antin vanhaisä eli isoisä toimi seuroissa esilaulajana ja luki myös usein raamatuntekstin. Vanhoillislestadiolaisuus tulikin tutuksi Antille jo lapsuudessa, ja usko jäi luonnolliseksi osaksi hänen elämäänsä.

Antti jäi äidittömäksi aikaisin, ollessaan vasta seitsemännen ikävuoden kynnyksellä, sillä hänen äitinsä kuoli munuaistautiin vuonna 1938. Vaille huolenpitoa perhe ei kuitenkaan jäänyt, sillä tädit kävivät hoitamassa lapsia. Myöhemmin Väinö-isä solmi uuden avioliiton toisen leskeksi jääneen kanssa. Äitipuoli asui aluksi teini-ikäisten lastensa kanssa Oulujoella, ja vierailuja tehtiin puolin ja toisin; Oulujoen maatilalla Anttikin vietti kesiään.

Kuusivuotisen kansakoulun käytyään Hyry kävi vielä kaksi jatkoluokkaa ja sen jälkeen kolmivuotisen keskikoulun. Tulevaisuuden suhteen hän oli pitänyt mielessään puuseppäkurssia, jonka myös monet muut kylän pojat olivat käyneet. Väinö-isä ei kuitenkaan pitänyt ajatusta hyvänä, joten nuorukainen päätti tarttua sähkötöihin, joihin oli jo ehtinyt hankkia tuntumaa erilaisilla kokeiluilla ja paristokäyttöisten sähkölaitteiden rakentelulla. Hän pääsikin sähkötöihin Rovaniemelle Muurolan parantolan rakennustyömaalle, jossa hän oppi myös muurausta ja rappausta.

Vapaa-aikanaan Hyry sivisti itseään opiskelemalla kirjekurssilla englantia. Varsinaisia opintojaan hän jatkoi käymällä Rovaniemen yhteislyseon. Ensimmäisen vuoden toisten kanssa luettuaan hän päätteli, että voisi hypätä toisen luokan yli lukemalla kesällä itsekseen ja tenttimällä. Yritys onnistuikin, ja toisen lukiovuoden jälkeen Antti Hyry valmistui ylioppilaaksi vuonna 1952. Armeijan käytyään hän aloitti työt Rovaniemellä radiokorjaajana. Huomattuaan ilmoituksen Helsingin teknillisen korkeakoulun karsintakursseista hän lähetti hakemukset sekä arkkitehti- että sähköosastolle. Hyry valittiin sähköpuolen useita viikkoja kestäneelle karsintakurssille, ja niin hän pääsi opiskelemaan.

Helsingin teknillisestä korkeakoulusta Antti Hyry valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1958. Hänelle tarjottiin työtä Siemensin palveluksessa, mutta vastavalmistunut insinööri oli päättänyt ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi ja hylkäsi tarjouksen. Jo lukiossa runoja kirjoitellut Hyry oli Otavan silloisen kustannusvirkailijan Tuomas Anhavan kehotuksesta siirtynyt opiskeluaikanaan kirjoittamaan suorasanaista tekstiä. Hän oli kirjoittanut pienen kokoelman novelleja ja toimittanut ne Otavalle, jossa kokoelma makaili yhtiön kirjallisen johtajan pöydällä pari vuotta. Samaan aikaan Hyry kirjoitti romaania, ja lopulta molemmat teokset julkaistiin vuonna 1958, keväällä esikoisteos, novellikokoelma Maantieltä hän lähti, ja syksyllä romaani Kevättä ja syksyä.  Hyry oli solminut avioliiton 1950-luvun puolivälissä. Valmistumisensa jälkeen hän asui pari vuotta perheineen Helsingissä ja rakensi sitten Espoon Rastaalaan omakotitalon, jossa hän on siitä pitäen tehnyt kirjailijantyötään. Kesäkodin hän on kuitenkin säilyttänyt Kuivaniemellä.

Hyryn teosten keskeisinä aihepiireinä ovat usein lapsuus, lapsuudenaikainen kehitys, ajan kuluminen, luonto, vuodenaikojen kierto sekä pohjoissuomalainen maaseutu ihmisineen. Hänen tekstinsä on niukasti havainnoivaa proosaa, joka kertoo arkitodellisuuden pienistä sattumuksista lakonisesti ja asiallisesti. Jos Iin koulussa aikoinaan kerrottua tarinaa on uskominen, on Hyry omaksunut tyylinsä jo koulupoikana. Tarinan mukaan tuleva kirjailija oli näet kerran pitänyt koulussa esitelmän, jonka aiheena oli ollut kissa. Tyhjentävään tyyliinsä Hyry oli esitelmöinyt: ”Arvoisa opettaja, hyvät oppilaat! Kissan kai te kaikki tunnette. Jotenka minun ei tarvitsekaan kertoa siitä enempää.”

Proosan lisäksi Antti Hyry on kirjoittanut myös kuunnelmia. Hänen teoksiaan on käännetty niin ruotsin, saksan kuin vironkin kielelle. Hyry on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnon useana vuonna, Aleksis Kivi -palkinnon vuonna 1978, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon vuonna 2002, Eino Leino -palkinnon vuonna 2005 ”parhaan proosan ajattomasta kirkkaudesta” sekä Finlandia-palkinnon vuonna 2009 romaanistaan Uuni. Uuni oli Finlandia-ehdokkaiden joukosta eniten myyty teos Akateemisen Kirjakaupan myymälöissä vuoden loppuun mennessä ja sai siten myös Varjo-Finlandian.

Lähdeluettelo

  • Kylänpää, Riitta: Uunin rakentaja. Suomen kuvalehti 2009: 40.
  • Jämsä, Tuomi: Naapurikylän klassikko. Kaltio 1981: 3.
  • Kustannusosakeyhtiö Otava: Antti Hyry.
  • Kansallisbiografia: Antti Hyry.
  • Vilmi, Ulla-Maija: Kotikylissä ja mielenmaisemissa. Vantaan Lauri, julkaistu 11.11.2010.