Alavieskan varsinainen asuttaminen oli tapahtunut pääosin jo 1850-luvulle tultaessa. Kuitenkin uutta viljelysmaata tehtiin tämänkin jälkeen metsiä raivaamalla, soiden kuivatuksella ja erityisesti Alavieskanjärven kuivattamisella.

Koska Alavieskassa ei ollut riittävästi heinämaata, alkoivat seudun asukkaat suunnitella Alavieskanjärven vesipinnan laskemista, jotta saataisiin lisämaata matalien rantojen vesijättömaista. Niinpä 13.3.1841 antoi Oulun läänin silloinen kuvernööri R. M. Lagenborg seuraavan päätöksen:

Kuten nyt täydellisemmin on tullut selvitetyksi (että) kyseessä oleva niinsanottu Alavieskanjärvi on Isossajaossa jätetty kaiken sen ulkopuolelle ja on siis kylän yhteismaata, hakijat siis kaivakoot sen ja käyttäkööt hyväkseen sitä kuivattua maata asetusten sallimilla tavoilla.

Tämä lupa lienee annettu lähinnä omistussuhteita ja jakoa silmällä pitäen, koska kaivuu oli aloitettu jo kesällä 1833. Järven pinta-ala oli 380 hehtaaria. Laskuoja jouduttiin kaivamaan hyvin epäedulliseen maastoon. Laskuojan pituudeksi tuli viisi kilometriä, josta kahden kilometrin matka tehtiin puhtaaseen kallioon. Juuri tämä osa Järviojasta tunnetaan Kalliokanavan nimellä.

Kaivamisen suorittivat talolliset itse ilman minkäänlaista avustusta, pelkästään käsipelillä: poraamalla, kiilaamalla ja vinssaamalla. Ojan pohjalta irtomaa jouduttiin kantamaan rannalle konteilla ja paareilla pykälöityä hirttä rappuina käyttäen. Kaivuu kesti viisitoista vuotta, ja valmistuttuaan Kalliokanava oli 8 kyynärää (4,75 metriä) syvä. Pohjan leveys oli 3 kyynärää (1,78 metriä). Järvikuivio oli suunniteltu jaettavaksi kolmeenkymmeneen miehenosaan, ja jokaista miehenosaa kohti oli oltava työssä kolme miestä. Tämän mukaan työvoiman vahvuus oli koko kaivuun ajan 90 miestä.

Kuivatuksen jälkeen järviniitty aidattiin ja jaettiin miehenosiin. Jaossa oli periaatteena, että kaikki olisivat saaneet yhtä paljon heinää, joten sarat eivät olleet yhtä suuria, koska joka paikassa ei heinän kasvu ollut yhtä hyvää. Miehenosat merkittiin linjakepeillä ja sarkojen jako suoritettiin arpomalla. Eräät vetiset lampareet jätettiin jaon ulkopuolelle ja myytiin huutokaupalla. Niitylle palkattiin vartija. Hän sai niin sanotun vahdinosan heinää ja lisäksi jonkin verran viljaa palkakseen. Vaikka alavieskalaisten heinämaa lisääntyi 10 %:lla, voidaan katsoa, että yritys epäonnistui eikä tuottanut tässä vaiheessa sitä tulosta, jota oli toivottu. Hapan järvipohja kasvoi nimittäin rehua, joka ei ollut eläimille mieluista.

Kalliokanava ei kaikesta huolimatta ollut riittävän syvä. Kesäsateiden aiheuttamat tulvat veivät usein heinäsadon. Siksi kyläläiset tekivät päätöksen kanavan syventämisestä kolmella kyynärällä (1,78 metrillä). Tämä syventäminen tehtiin vuosina 1924–1925 ja edelleen palkattomalla työvoimalla. Nyt oli työ kuitenkin helpompaa, sillä kaivuumiehillä oli käytössään räjähdysaineita. Myös valtio osallistui tällä kerralla Kalliokanavan syventämisurakkaan antamalla varoja työnjohtajan palkkaamiseen. Tosin vieläkään ei järvi kokonaan kuivunut, mutta vesijättömaa ja sen mukana heinämaa lisääntyi.

Vasta 1950-luvulla järvi kuivattiin lopullisesti. Insinööri Muotiala teki kuivatussuunnitelman, mutta Järviseuran osakkaat eivät kuitenkaan enää olleet kiinnostuneita asiasta, koska he katsoivat järvenpohjan olevan viljelykseen kelpaamatonta ja kaivuun tulevan suhteettoman kalliiksi. Kokouksessaan Järviseura kuitenkin päätti, että he eivät osallistu kanavan kaivamiseen, mutta antavat luvan Järviojan syventämiseen ja kanavan kaivamiseen järven läpi valtion kustannuksella.

Järviojan ja siinä olevan Kalliokanavan sekä Alavieskanjärveen laskevan Jukulaisojan kaivaminen suoritettiin vuosina 1953–1958. Näin tämä työn muistomerkki oli saanut lopullisen muotonsa. Järven kuivatuksen aloittamisesta työn lopulliseen valmistumiseen ehti kulua 125 vuotta, mutta nyt se osoittaa jälkipolville, mitä suomalainen sisu ja alavieskalainen päättäväisyys voivat yhdessä saada aikaan.

Vuonna 1980 Alavieska-Seura teki aloitteen kunnan kulttuurilautakunnalle muistomerkin hankkimisesta näiden uurastajien työn kunnioittamiseksi. Kulttuurilautakunta päätti pystyttää Järviojan kaivajien muistomerkin Kalliokanavan partaalle kanavasta nostetusta kivijärkäleestä muistuttamaan meitä ja tulevia sukupolvia esi-isien pyyteettömästä, suuria uhrauksia vaatineesta raatamisesta. Muistomerkin paljastustilaisuus oli 26.7.1981 Alavieska-päivien yhteydessä. Muistomerkkiin on kaiverrettu Järviojan ja Kalliokanavan kaivamisvuodet sekä Pauli Krapun hyvin kuvaavat ja puhuttelevat sanat: ”Pala palalta he murusen mursivat.”